tiistai 13. toukokuuta 2014

Demarifeministi ja vihreä feministi keskustelevat strippaamisesta

<Veministi> Miksi strippaaminen on niin halveksittua Suomessa?
<Deministi> Koska suomalaiset naiset eivät halua keikistellä rahasta miesten edessä. 
<Veministi> Entä missit, mallit, fitnessmallit, alusvaatemallit, pr-ihmiset, juontajat, viidakon tähtöset ja iltatytöt? Ulkonäkötyöläiset lisääntyvät koko ajan.
<Deministi> Niissä on kyse eri asiasta. Strippaaminen on äärimmäistä.
<Veministi> Olen samaa mieltä, mutta miten? 
<Deministi> Srippaamisessa on kyse suoremmin seksistä.
<Veministi> Mikä sen suoruuden tekee?
<Deministi> Lähinnä alastomuus. 
<Veministi> Strippareilla on suurimman osan aikaa päällä yhtä paljon kuin fitnessmalleilla ja alusvaatemalleilla. Lyhyen aikaa he ovat yhtä alastomia kuin Iltalehden iltatytöt. 
<Deministi> Niin, mutta se on se tapa jolla alastomuutta tuodaan esille ja ne mielikuvat, joita yritetään herättää niissä yököttävissä strippiluolissa.
<Veministi> Eli kyse ei olekaan seksistä vaan mielikuvista, jotka vaativat tulkintaa. Tanssi ja alastomuus ei ole mitään ennen kuin ne tulkitaan seksiksi. Yhtä alastomat ja samalla tavalla käyttäytyvät ihmiset voidaan tulkita eri tavoin ympäristöstä riippuen. Alastomat iltatytöt myyvät vähemmän seksiä kuin stripparit ja alastomat missit ja mallit myyvät vähemmän kuin iltatytöt.

<Veministi> Mutta onko todella niin, että iltatytöt ja fitnessmallit myyvät vähemmän seksiä?
<Deministi> En usko, että vähemmän, mutta ainakin erilaista. Stripparit myyvät pornoa, kun iltatytöt ja fitnessmallit myyvät parempia käsityksiä seksistä. 
<Veministi> Olen eri mieltä, mutta kerro lisää. 
<Deministi> Noh mallien asennot ovat erilaisia ja niissä jää jotain arvailun varaan. Iltatytöistä taas yleensä kerrotaan kuvien lisäksi muutakin, kuten heidän harrastuksistaan ja urasuunnitelmistaan. 
<Veministi> Viittaatko nyt paremmalla seksuaalisuudella siihen, miten mallien vartaloilla myydään hylsysarjoja ja vaatteita? Iltatyttöjen infoboksi on olemassa. Siinä kuvan viereisessä biografiassa on kolme tai neljä kohtaa: unelmamies, mitä ottaisit autiolle saarelle ja horoskooppimerkki sekä (naisellisuuteen liittyvä) motto. Vastaukset ovat usein vihjailevia ja keskenään samanlaisia. 
<Deministi> Eikö tärkeintä ole, että on jotain muutakin kuin römpsää esittelevä kuva?
<Veministi> No ei seksuaalisuuskäsitysten kannalta, koska sillä kaikella muulla luodaan tapa katsoa kuvaa. Iltalehti ja iltapäivälehdet ylipäätään pyrkivät antamaan omanlaisen kuvan seksuaalisuudesta. Kaikki kaksimielisyydet, tissikuvat ja kansanmieliset, ronskit sanonnat ovat suomalainen tapa esittää seksuaalisia asioita. Myös se, että "jotain jää arvailun varaan" toistaa vanhan myytin naisten seksuaalisuudesta salaisuutena. Iltapäivälehtiseksi jos mikä, on esineellistävää pornoa.

<Deministi> Eikö suomalainen seksuaalisuus juuri ole tasa-arvoista ja miten strippaaminen voi muka välttää olemasta suomalaista? 
<Veministi> Suomalainen "erotiikka" on vastuussa strippaamisen huonosta maineesta, koska strippaamisen ajatellaan olevan samanlaista kuin muukin iltapäivälehtiseksi. Suomalainen seksuaalisuus ei ole tasa-arvoista. Kolme suurinta ongelmaa ovat kaupallinen järki, hallinnollinen kontrolli ja pragmaattinen sukupuolimoraali. Poliittisessa puheessa seksuaalinen ilmaisu nähdään samoin kuin demarit näkevät yhteiskunnan ylipätään: sosio-ekonomisin asemina. 
<Deministi> Sanoisin pikemminkin, että demarit ovat vastuussa siitä, ettei naisten tarvitse stripata. Naiset ovat seksuaalisesti tasa-arvoisia miesten kanssa.
<Veministi> Joo, naisten ei tarvitse stripata ja naiset ovat seksuaalisesti tasa-arvoisia miesten kanssa suomalaisen erotiikan sisällä. Erotiikka on taas kaukana naisten omaehtoisesta seksuaalisesta ilmaisusta. Seksuaalisuuden kannalta se antaa mahdollisuuden alkaa iltatytöksi tai olla alkamatta. Se on tasa-arvo-ongelma, että naiset ja miehet eivät halua stripata.
<Deministi> Et olekaan maininnut miehiä ollenkaan tässä keskustelussa? Jos strippaaminen on pelkästään naisten asia, eikö se jo kerro, että markkinat ovat valmiiksi sukupuolisesti epätasa-arvoisia?
<Veministi> Se kertoo, että kysyntä ja tarjonta jakaantuvat sukupuolen mukaan. Onhan meillä paljon naisvaltaisia aloja, joiden sukupuolijakaumaa ei pidetä ongelmana. Ongelma syntyy jos alalle tulo estetään muilta kuin yhden sukupuolen edustajilta. 
<Deministi> Olisi varmasti paljon naisia, jotka haluaisivat katsoa miestrippareita, mutta heidän tarpeensa tuomitaan sosiaalisesti tai heille ei ole riittävästi tarjontaa. 
<Veministi> Normisääntely ja sukupuoliroolit tulevat suomalaisesta erotiikasta. Siitä irrottautuminen taas antaa mahdollisuuden keskittyä estetiikkaan, yksilölliseen kokemuksellisuuteen ja leikkiin. Vasta niiden avulla voidaan puhua seksuaalisesta tasa-arvosta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti